REKRY: yrittäjähenkinen myyntipäällikkö

Saatko asiakkaat ostamaan ja hyvälle tuulelle? Tykkäätkö asentaa teknisiä laitteita ja ratkaista ongelmia?

Saunatar hakee luotettavaa yrittäjähenkistä myyntipäällikköä, joka pyörittää suurimmaksi osaksi itsenäisesti koko pienen yrityksen toimintaa. Tähän saakka henkilökunnan työpanos on vuokrattu emoyhtiöltä (Jymir Oy), mutta nyt on aika hakea kasvua antamalla ensisijainen vastuu myynnin kehittämisestä ahkeralle, huolelliselle ja osaavalle myyntipäällikölle. Tehtävänkuvan ydin on aktiivisessa myyntityössä ja asiakaspalvelussa, mutta merkittävä osa työstä koostuu myös jälkimarkkinoinnin ja asennusten tiimoilta.

Hakemamme henkilö on rehti, oma-aloitteinen, järjestelmällinen. Hän ymmärtää pitkäjänteisen asiakastyytyväisyyden merkityksen liiketoiminnassa ja on valmis toimimaan sen mukaisesti kaikessa omassa toiminnassaan. Varsinaista alan tuntemusta ei tarvitse olla, mutta arvostamme teknistä osaamista sekä hyviä kirjallisia sekä muita viestintätaitoja. Lisäksi arvostamme kokemusta sekä yritysmyynnistä (B2C) että kuluttajamyynnistä (B2B).

Tehtävään perehdytetään nykyisten emoyhtiön työntekijöiden taholta. Koska tehtävässä on vahva myyntipainotus ja sitä hoidetaan verrattain itsenäisesti, kiinteän palkkauksen lisäksi osa palkkauksesta on tarkoitus neuvotella provisiopohjaiseksi. Osa työstä on mahdollista tehdä etänä ja tarvetta oman auton käyttöön todennäköisesti on.

Työ alkaa sopimuksen mukaan, viimeistään kesäkuun alkupuolella. Lähetäthän hakemuksesi palkkatoiveineen ke 25.4.2018 mennessä osoitteeseen sanna.rantakangas@saunatar.fi otsikolla ”Rekry / Myyntipäällikkö”. Sopivan henkilön löytyessä paikka saatetaan täyttää jo ennen hakuajan umpeutumista.

Jos olet etsimämme hyvällä asenteella varustettu tekijä, tervetuloa tiimiin!

--------------------

Saunatar Finland Oy Ltd on vuonna 2011 perustettu infrapunasaunojen ja kylpyhuonekalusteiden maahantuoja. Konserniin kuuluu emoyhtiönä Jymir Oy, jonka varsinainen toiminta on kuntoiluvälineiden vähittäismyyntiä toiminimellä Kuntokauppa.fi. Toimisto sijaitsee Tampereen Tesomalla osoitteessa Kohmankaari 3 emoyhtiön tiloissa. Varasto on ulkoistettu osoitteeseen: Saunatar / Team Laine, Mursketie 25, 36220 Kangasala.

Jaa |

Uutisarkisto

2018-09-21: TIEDOTE 21.09.2018 Simppeli hintamuutos
2018-09-11: Saapuvan erän malleja nyt ennakkomyynnissä
2018-08-15: Tuotepäällikkö ja osakas Kai Kairavirta on poissa
2018-06-07: Henkilöuutisia
2018-04-10: Saapuvan erän malleja nyt ennakkomyynnissä
2018-04-03: REKRY: yrittäjähenkinen myyntipäällikkö
2017-12-15: Saunatar Infrapunasaunojen noutovarasto nyt uudessa osoitteessa Kangasalla
2017-11-20: Ennakkovaraus-mahdollisuus tilapäisesti loppuneille malleille
2017-11-16: Varasto muuttaa — kaikki infrapunasaunat tarjoukseen
2017-05-23: Ennakkovaraus-mahdollisuus tilapäisesti loppuneille malleille
2016-12-13: Joulun saunatilaukset | asiakaspalvelun aukiolo
2016-12-02: Asiakaspalvelumme on suljettu itsenäisyyspäivänä 6.12.
2016-07-05: Saunatar jälleen korkeimpaan AAA-luottoluokkaan
2016-06-22: Juhannuksen aukioloajat
2016-06-09: Asiakaspalvelu suljettu pe 10.6 klo 14.00 eteenpäin.
2016-05-17: Arvotaan infrapuna-höyrysauna Suomen MM-kullasta!
2015-12-03: Asennustyön tuntihintaan korotus 1.1.2016
2015-11-20: Nyt saat korotonta maksuaikaa Resurs Bank -rahoituksella
2015-10-22: UUTUUS 2016: musta Saunatar Elite 72 (2h) infrapuna-höyrysauna
2015-07-15: Saunatar korkeimpaan AAA-luottoluokkaan
2015-05-08: Jere Lehtinen on tyytyväinen Saunatar-asiakas
2015-04-30: Nettisivumme ovat nyt responsiiviset!
2015-04-20: Anne Kukkohovista Saunatar-referenssiasiakas
2015-03-06: Saunatar mukana Turussa Orikedon Hirsitalonäyttelyn 30-vuotisjuhlassa
2015-01-30: Saunatar Elite 22, Simppeli 1H ja 2H ennakkotilattavissa
2014-09-19: Saunatar muuttaa Tampereella Kalevasta Tesomalle
2014-06-30: Saunatar julkaisee Hinta & Takuu -ohjelman
2014-06-16: Asennustyön tuntihinta muuttuu
2014-05-08: Saunatar Turussa la 10.5.2014 LVI-Pepen Rakentajapäivällä
2014-03-12: Saunatar Jyväskylässä Rakentaminen ja Talotekniikka -messuilla
2014-01-24: Saunatar Turussa Rakentaminen & Sisustaminen -messuilla
2014-01-20: Jyväskylän Laatta Leevi Oy aloittaa Saunatar-jälleenmyynnin
2013-12-18: LVI-Pepe jälleenmyyjäksi Turkuun
2013-12-12: LaattaBest aloittaa jälleenmyynnin Keravalla
2013-08-19: Elite 27 ja Elite 63 ennakkotarjoukseen
2013-08-09: Termostaattihana optiona marraskuusta 2013 alkaen
2013-06-04: Online-keskustelussa nopeaa palvelua
2013-03-27: Saunatar mukana Rakenna ja Asu -messuilla Kuopiossa
2013-01-04: Asennustyön tuntihintaan korotus
2012-12-21: Hyvää Joulua!
2012-10-10: Saunataren emoyritykselle viisi vuotta täyteen
2012-09-07: Uusien mallien ennakkotilaukset
2012-08-30: Kolme uutta Simppeli-mallia julkaistu
2012-08-21: Saunatar mukana Tilaajavastuu.fi-palvelussa
2012-07-06: Uudistuksia mallistoon syksyllä 2012
2012-06-19: Asiakkaillemme tarjolla livechat-asiakaspalvelu
2012-05-22: Infrapunasaunan voittaja arvottu
2012-03-02: Mallisto uudistuu - puurunkoiset Elite-mallit poistomyyntiin
2012-02-13: Erä vasenkätisiä Simppeli-infrapunasaunoja saapunut
2012-01-02: Kahden hengen infrapunasauna ennakkotarjoukseen